20 vuotta tällä alalla on hieno saavutus. Herkkujuustolan juhlavuonna juustomestari, yrittäjä ja moniosaaja Peter Dörig kertoo, että matka on ollut pitkä ja mielenkiintoinen. Parasta työssä on omien ideoiden toteuttaminen ja itse yritykselle asetetut arvot, joiden mukaan toimitaan. Työlle annetaan kaikkensa ja mukana on työntekijöiden huipputiimi.

Yrittäjyyden ja Herkkujuustolan matkan parhaista hetkistä kysyessä Peterin vastauksissa nousee esille perhe. ”Hienoimpia hetkiä ovat olleet ne, kun kaikki neljä tyttöä ovat olleet mukana kanssamme pakkaamassa. Paljon naurua ja iloisia hetkiä. On mahtava nähdä, kuinka seuraava sukupolvi on intoa täynnä mukana tässä,” iloitsee Peter. Uran kohokohtana on titteli, jonka Suomen Juustonvalmistajain Yhdistys ry myöntää alan ammattilaisille; Juustomestari 2016.

Perhe Herkkujuustola

Sveitsistä Suomeen

Somessakin rohkeasti itsenään esiintyvä ja asialleen intohimoisesti omistautunut juustolayrittäjä kertoo, että tullessaan Suomeen vuodeksi töihin 90-luvulla, ei juustovalikoima kaupoissa ollut kummoinen ja lähes kaikki oli kääritty punaiseen muoviin. Se oli ihmettelyn paikka sveitsiläiselle juustomestarille, joka oli lapsuudesta asti elänyt mukana vanhempiensa pyörittämää perinteistä Appenzeller -juustolaa.

Elämä vei ja Peteristä tuli Mouhijärveläinen metsätorpan omistaja, joka löysi Jennistä puolison ja pian perustettiin Herkkujuustola Oy lokakuussa 2002. Tavoitteena oli kehittää suomalaista juustokulttuuria ja luoda elinkeino maaseudulla turvaten oman kasvavan perheen toimeentulo.

Yrittäjäpolku ei ole monestikaan kaikista helpoin, etenkään ulkomailta muuttaneena. Täytyi sisäistää erilaisia toimintatapoja kuin mihin oli Sveitsissä tottunut. Kun Herkkujuustola perustettiin vain pienellä budjetilla, eikä varoja ollut esimerkiksi isoille markkinointikampanjoille, täytyi juustomestarista olla yhtäkkiä moneen rooliin: työnantaja, talousosaaja, tuotekehittäjä, logistiikkaosaaja, markkinoija jne. Jälleenmyyjiä hakiessa otettiin käsiin puhelinluettelo, josta käytiin läpi kauppoja soitellen yksi kerrallaan.

Hyvää sattumustakin on osunut matkalle; Peterin mukaan Suomessa on kaksi lähiruuan uranuurtajaa (Markus Maulavirta ja Heikki Ahopelto), joiden vuoksi 2000-luvun alkupuolella alkoi tietynlainen lähiruokabuumi. Heidän ansiostaan myös Herkkujuustolan tuotteet pääsivät helpommin markettien hyllyille. Sama buumi on jatkunut nousevasti tähän päivän asti. Nykypäivänä myös maailmantilanne on osoittanut, kuinka tärkeää oman maan ruokavalmistus on.

”Hyvän juuston salaisuus on intohimo, kärsivällisyys, ammattitaito ja kehitetyt aistit,” kertoo Peter. Toiminnan ydin on aina ollut juustola. Joulukuussa 2018 avattiin uusi Herkkujuustola Häijääseen, jolloin palveluvalikoima lisääntyi. Oman brändin alle saatiin korkeatasoinen ravintola ja pieni myymälä, josta myydään omien juustojen lisäksi muita sopivia elintarvikkeita.

Juhlavilho - Herkkujuustola

Juhlavuosi näkyy

”Juhlavuotta varten Vilho -juustosta tehtiin 10 kuukautta kypsytetty JuhlaVilho -versio. Lokakuun aikana Herkkujuustolan tuotteet ovat hyvin esillä tuote-esittelijöiden kera jälleenmyyjillä, joista JuhlaVilhonkin löytää. Tässä kuussa Juustotuvalla on viikonloppuisin esillä myös ruokateema Sveitsin makumatka sekä muita erilaisia nostoja ja tarjouksia. Kunnon juhlatkin vietetään 20-vuoden aikana mukana olleiden työntekijöiden kanssa ja yhteistyökumppaneiden kesken pidetään cocktailtilaisuus,” kertoo Peter.

 

 

Tulevaisuudelle Peter toivottaa kaikille rauhaa ja läsnäolon voimaa.

Lisää Herkkujuustolan tarinan vaiheista löydät täältä.

Yhteystiedot

Aukioloajat:

ma-pe 7-19 (keittiö 10.30-18.30)

La 10-19 (keittiö 11-18.30)

Su 12-18 (keittiö 12-17.30)

Muutokset mahdollisia.

Huom! Bussiryhmät muistattehan soittaa ja kertoa tulostanne 050 471 6899 Kiitos

Kurvosentie 3, 38420 Sastamala

Ryhmätiedustelut, pöytävaraukset

050 471 6899 Juustotupa
juustotupa@herkkujuustola.fi

Juustotilaukset

050 364 8898 Juustola
info@herkkujuustola.fi

 

Oiva-raportti

 

 

 

Seuraa somessa